Lumottaret


Go to content

Leena

Leena Saarinen

Syntynyt esiintymään

Kohdallani otsikon lause pitänee hyvin paikkansa sillä jo alle kouluikäisenä lauloin aina kun vain tilaisuus siihen löytyi. Muistiinpainuvimpana esityksenä on mieliin jäänyt se kerta, jolloin olin kiivennyt kotitaloni katonharjalle istumaan ja laulamaan ohikulkijoille. Harvassa olivat myös ne aamut, jolloin koulupäivä voitiin aloittaa ilman lauluesitystäni, eivätkä koulun kulttuurikilpailutkaan päässeet livahtamaan ohitse ilman osanottoani. Koska kesäisin oli kouluyhteisön yleisöä vaikea saavuttaa, pestauduin paikalliseen nukketeatteriin esiintymään jäätelöpalkalla.Varsinaiset lauluopinnot aloitin Lahden Konservatoriossa ja Savonlinnan Musiikkiopistossa vuosina 1979 - 1982. Vuonna 1987 opiskelu jatkui Suolahdessa Sirpa Kovasen yksityisoppilaana, jonka jälkeen opettajat ( Pia Raanoja ja Tanja Savijoki-Kauppinen ) vaihtuivat taitojen karttuessa. Vuonna 1993 siirryin Eestin laulutaiteen vierailevan Professorin, Taru Valjakan yksityisoppilaaksi. Esiintymiskokemustakin on vuosien varrella kertynyt yhteislaulutuokioiden vetämisestä aina ooppera-aarioihin. Lumottaret yhteistyö Susannan kanssa alkoi keväällä 2003, jolloin heräsi halu kokeilla kevyempää musiikkia. Nopeassa tahdissa alkoikin tapahtua, osallistuin useisiin iskelmälaulukilpailuihin, joista saavutuksina oli muutamia finaalipaikkoja. Kesällä 2006 saavutettu tunnustuspalkinto Lumottarien omalla kappaleella "Saariston lapsi saan olla" Kotkan meripäivillä vahvisti vain uskoa siihen, että oikealla tiellä ollaan. Vuonna 2007 menestys Kotkassa sai jatkoa, kun tuliaisina oli II sija solistisarjassa valssilla "Purjelaivat". Susannan säveltämisen myötä olen alkanut sanoittaa Lumottarien omia kappaleita. Omasta elämästä ja omista kokemuksista syntyvien sanoitusten myötä on keväällä 2008 ilmestymässä ensimmäinen oma kevyenmusiikin pitkäsoitto CD, jonka kappaleista 7 on Lumottarien omaa tuotantoa. Maistiaisia voi kuunnella musiikki sivulta.


LEVYTYKSET

1999 Jouluyö, juhlayö joulu CD
2004 Puhelinlangat laulaa, single
2006 Prinsessasi sun - Liitää tanssimme tää, single
2007 Kuuletko kuiskeen tään, single
2007 Tunne Joulun saapuneen, joulu CD

Etusivu | Leena | Susanna | Musiikki | Videot | Klassinen | Keikat | Uutiset | Linkit | Site Map


Back to content | Back to main menu